You are currently browsing suurituntematon's articles.

TERE!! Ja terkut tutuil! Tässähän on identiteettikriisin paikka, tosiasiassa kirjoittajana ei ole Hantta vaan Ville, jälleen kerran. Sitä vaan läksin kertomaan, että Dark Riverissä heitellään tänä vuonna taas vettä kiukaalle SuTu:n toimesta, viime vuonnahan spektaakkeli jäi esiintyjämuodossa bändiltä väliin. Itse kävin räpiköimässä Kissiä, mutta eihän sellasta paskaa lasketa.

Kaikki siis sankoin joukoin todistamaan livekuntoa, viimeisin keikka Bäkkärissä valoi lujaa uskoa itseen ja toiseen, että homma toimii. Jos puhutaan rehellisesti, kävi siinä ennen keikkaa sellainen ihmeellinen pellemäinen naksahdus. Pelle Miljoona nimittäin kertoi aikanaan, että jännitti keikkoja niin maan perusteellisesti, mutta sitten jossain vaiheessa yhtäkkiä iski olo, että lava on koti. Minusta tuntui samalta, niin kivaa oli poikien kanssa vetää oikein rennolla kädellä. Väittäisin, että soitto myös kulki ja kulkee paremmin kuin koskaan!

Darki Riverissä on taas mahdollista kuulla uusia kappaleita. Ainakin yksi. Itse olen ehdottanut cover-vedoksi Maukka Perusjätkän Säpinää Helsingin kaduilla, mutta Juho haluaa vetää Trooperin.

Kohtsillään aukeaa oman blogini (joka muuten muutti hiljan osoitteeseen wordpress.barbarocker.com) lisäksi myös Juholle oma blogi, jossa senaattorimme pääsee vapaasti kertomaan näkemyksiään yhteiskuntamme tilasta. Sitä odotellessa muistellaanpa edesmenneitä suomalaisia suuria yhtyeitä: Smack, Havana Black, Skädäm, Zero Nine ja Melrose. On Suomessa osattu ennen Suurta Tuntematontakin sentään vähän.

No niin, pitkästä aikaa taas lauteille. Tällä kertaa areenana (naa-naa na-na naa-naa na-na) toimii Back Room. Juhlistamme virallisen bussikuskimme Jose HoCee Grandcoquen syntymäpäiviä iloluontoisen rock n’ rollin merkeissä. Luvassa on yllättäviä käänteitä, suurta draamaa ja urheilujuhlan tuntua!

Päivämäärä on siis 11.4.2009.

Sunilan Työväen Urheilijat (SuTU) kiittää eilisestä:

a) Samia hienosta miksauksesta, vissystä ja ölpenderistä, lavasta ja mahdollisuudesta.

b) yleisöä, jota oli suureksi hämmästykseksemme tullut paikalle jopa yllättävän paljon.

c) Muonan Villeä, kova meininki!

Samissa on mukava soittaa, tämä on todettava kerta kerran jälkeen aina uudestaan. Paikan atmosfääri on lämmin, miellyttävä ja (sanon nyt kuitenkin) tasokas. Kurapuntteja ei nurkissa vipellä, kiitos paikan jämäkän linjan ja laajan valikoiman. Olisiko kaupungin kulttuuritoimen jo aika muistaa omistajaa jonkinlaisella tunnustuksella paikallisen musiikkiskenen ylläpitämisestä, vieläpä käytännössä yksin? Toki nykyään löytyy Dark Riveriä ja muuta, mutta Sampasta se kaikki aikanaan lähti. Siellä syntyivät alkuperäiset ideat monien nykyään olemassaolevien tapahtumien perustalle. En usko että Omnium Gatherumin, Manitoun, Domination Blackin, Total Devastationin, Mosesgunin, Kaihoron tai vaikkapa sitten Suuren Tuntemattoman nykyinen stanssi olisi sama ilman tuota oivallista olohuonetta jossa soittaa keikkoja, istua iltaa tai vaikka vain juoda kupponen kuumaa ja kuunnella hyvää musiikkia.

25.10. sitten kaikki katsomaan Mosesgunia, siinä on bändien bändi. Suuri Tuntematon on varmasti paikalla, jos ei koko miehistö niin sitten sijaisten kanssa.

Ja joulukuussa Hantan toinen bändi W.S.O.P. täräyttää ilmoille tuttua jöötiä Whitesnaken ja Purplen hengessä. Jos ette ole vielä tutustuneet, raahatkaa nyt ihmeessä perseenne paikalle. Yhtyeen vokalisti on erittäin taidokas, kuten tällaiseen musiikkiin kuuluukin. Petski veivaa Blackmoret selkäytimestä, kuitenkin niin että oma tyyli ei unohdu, myös bassojynkytys toimii erinomaisesti (tuntuu munaskuissa, se on tasovaatimuksen määritelmä basistien kohdalla). Juuson kosketinsoittimet eivät häviä alkuperäisille, Highway Star kuulostaa juuri niin hyvältä kuin sen pitääkin, ja Hantta tietysti luo sen selkärangan koko paketille. W.S.O.P:n kanssa lienee sama kuin Suuren Tuntemattoman: koko bändi voi kivuta luottavaisin mielin lauteille, kun takana on voimakas rumpali tukena, seinä johon nojata koko orkesterin painolla.

Sellaista tällä kertaa. Syvä kumarrus vielä ja näkemisiin ensi kertaan!

Ville.

No niin, eli keikkakalenterikin on nyt sitten valmis. Se ei vaatinut liikaa työtä, koska tällä hetkellä on sovittuna vain tuo yksi ja ainoa keikka. Kaikki kynnelle kykenevät vain mukaan, paikkanahan on tuttu Sam’s Pub Karhulassa nyt tulevana lauantaina eli 11.10.2008, showtime 22:00.

SuTu:n Sampan keikat ovat käsite, tulethan mukaan juopottelemaan ja heiluttamaan persettäsi. Tsau!

***

Lisäilläänpä hieman tekstiä tähän alkuun: suuren painostuksen alla olemme lisäämässä settiin yllätysavausnumeron. Mustaan jätesäkkiin pilkottavista ruumiista ja läskeistä lusikoista ei koskaan tehdä liikaa biisejä gore-genren ulkopuolella (saati sitten aikuiseen makuun suunnatun proge-jättiläisen kuten SuTu toimesta), joten jotain sen suuntaista on tulossa. Perheen pienimmille ei ehkä sovi, mutta toisaalta jos on 18 vuotta täyttänyt ja yhä perheen pienin, niin eiköhän ne häijymmät elämän osa-alueet ole jo ihan hyvin hallussa.

Ei muuta kuin Pernooseen ja lihaa pilkkomaan!

Niin. Kuukausia on vierähtänyt siitä, kun SuuriTuntematon.net suljettiin. Emme jaksaneet enää ulkopuolisia maksettuja asiamiehiä, vaan olemme perustaneet blogimuotoisen kotisivuperheen koko bändin käytettäväksi. Ei enää ankeita vieraskirjoja, ei verkkomaksuja – ei mitään turhaa p*****aa (Panteraa?), vaan suora mahdollisuus kommentoida kaikkia uutisia, kuvia, biisejä ja kirjoituksia joita tänne ajan mittaan sikiää.

Tänne tullaan lataamaan keikkakuvat, linkit, kysymykset, vastaukset, sijoitusvinkit, kauneudenhoit… …no siis kaikki mikä bändiin liittyy. Pysykäähän kanavalla!

Jaa juu, huomaattehan että jos päätätte kommentoida postauksiamme jollain tavalla, kaikki menevät filtterin kautta spämmien estämiseksi. Tästä syystä hyväksymme kaikki manuaalisesti, eikä kommentti ilmesty näkyviin ennen sitä. Pahoittelemme viivettä. Asetukset on kuitenkin modifioitu siten, että kertaalleen hyväksytty kirjoittaja voi kirjoittaa uudestaan ilman viivettä tai tarkistusta, ainakin toistaiseksi.

Keikkakalenteri

Dark River Festival 2009 Ilosaarirock 2009 Wacken Open Air 2009 Sweden Rock 2009 yhel näist soitetaa!

 

marraskuu 2009
ma ti ke to pe la su
« tou    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30